AM-keskimatkalla jaossa kauden ensimmäisen aluemestaruusmitalit
27.7.2020 0:03 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Rantala ja Hietala keskimatkan AM-hopeille - lisäksi neljä aluemestaruutta ja muita mitalisijoja

AM-keskimatkan mestaruuksista miteltiin perjantaina Kauhavalla. Kukkuran kalliomaaston ympäristössä suunnistetussa kisassa Virkiältä oli mukana komeat 39 osallistujaa ja yli 400 osallistujaa kieli aktiivisesta osallistumisesta sekä E-P:n että jonkin verran myös muiden alueiden seuroista. Kisakauden päästyä heinäkuussa mukavasti käyntiin, suunnistuksen ilo näkyi kilpailijoiden kasvoilta ja vauhdikkailla loppukireillä raapaistiin vielä viimeiset sekunnit loppuajasta.

Miesten pääsarjassa peräti kymmenen miehen voimin 5,2 km radalle sännännyt Virkiän edustusmiehistö tavoitteli kärkisijoja. Kokemus oli Kauhavalla kovaa valuuttaa, sillä YK-V:n Mikko Hölsön suunnistaessa aluemestariksi ottivat virkiäläiset Teemu Rantalan johdolla hopeaa, Mikko Poutanen pronssia ja neljä seuraavaakin AM-sijaa. -Oli onnistunut suoritus, yhtä polkua yritin hakea alle mutta en sille osunut, kertasi Teemu muuten virheittä sujunutta puolituntista rypistystä. Eroa Hölsöön oli maalissa 1:21 ja AM-kisan ulkopuolella suunnistaneista Hölsön ja Rantalan väliin ehtivät TuMea edustava Samu Heiska sekä IkNV:n Juha Luoma.

Myös naisten pääsarjasta tuli AM-hopeaa, kun 17-v. täyttävä Emmi Hietala testasi naisten sarjan vauhtia hyvällä menestyksellä. 3,8 kilometrin radalla ykköseksi suunnisti 20-25 -vuotiaiden maajoukkueryhmäänkin kuuluva VaaSun Anu Tuomisto 2,5 minuutin erolla, Satu Tuomiston ollessa kolmas 1,5 minuuttia hopeasta jääneenä. Virkiän naisten panosta täydensivät Eeva-Maria Fränti viidennellä ja Maarit Korpi seitsemännellä sijalla.

Nuorissa 16-sarjojen aluemestaruudet olivat molemmat virkiäläisnuorten heiniä, kun Juuso Ekola oli poikien 2,6 km ja Peppi Sikkilä tyttöjen 2,5 kilometrin nopeimmat.

Tyttöjen 14-sarjasta tuli puolestaan hieno kaksoisvoitto Lotta Nivukosken suunnistaessa aluemestariksi 10 sekunnin erolla Sini Hietalaan. Illan neljäs aluemestaruus tuli D35:sta Johanna Pohjasmäen suunnistaessa selvään voittoon. Hopeankiiltoa Kauhavalta mukaansa nappasivat oivan suunnistusvireen löytänyt Lauri Oja H14:ssä, Teemu Pihlajamäki H18:ssa sekä Juha Nivukoski H45:ssä. Pronssille virkiäläisistä ylsivät vielä D12:ssa Iines Sikkilä sekä Martti Herttua runsaslukuisessa H65:ssa.

AM-tulokset (lähteneissä kaikki osallistujat)

H21 5,1 km (Lähti 27)
2) Teemu Rantala LapVi 31.41, 3) Mikko Poutanen LapVi 32.31, 4) Mikko Pajukangas LapVi 32.44, 
5) Antton Sankelo LapVi 33.00, 6) Sampo Sankelo LapVi 34.11, 7) Miikka Ketonen LapVi 34.13, 
10) Toni-Antti Viitasaari LapVi 36.45, 12) Ville Sivén LapVi 37.42, 
15) Karri Stevander LapVi 40.37, 17) Juho Koivisto LapVi 41.26.

D21 3,8 km (Lähti 22)
2) Emmi Hietala LapVi 29.55, 5) Eeva-Maria Fränti LapVi 34.20, 
7) Maarit Korpi LapVi 35.59, 15) Susanna Suokko LapVi 50.00.

H45 3,8 km (Lähti 14)
2) Juha Nivukoski LapVi 29.21.

H50 3,1 km (Lähti 14)
13) Ari Varamäki LapVi 32.58.

H65 2,6 km (Lähti 25)
3) Martti Herttua LapVi 25.31, 6) Juhani Hakomäki LapVi 27.19.

H18 3,4 km (Lähti 6)
2) Teemu Pihlajamäki LapVi 28.28.

H16 2,6 km (Lähti 8)
1) Juuso Ekola LapVi 20.56, 4) Verneri Sankelo LapVi 26.08.

H14 2,4 km (Lähti 15)
2) Lauri Oja LapVi 17.55, 7) Veeti Noponen LapVi 20.37.

H12 1,9 km (Lähti 8)
6) Lauri Suokko LapVi 26.28.

H10RR 1,7 km (Lähti 19)
6) Leo Oja LapVi 20.02, 8) Samu Hietala LapVi 21.53.

D35 3,2 km (Lähti 3)
1) Johanna Pohjasmäki LapVi 30.40.

D50 2,4 km (Lähti 8)
5) Katariina Suokko LapVi 31.20.

D60 1,9 km (Lähti 10)
5) Sirpa Mahlanen-Peltola LapVi 25.55, 6) Riitta Erkkilä LapVi 27.55.

D16 2,5 km (Lähti 9)
1) Peppi Sikkilä LapVi 18.47, 4) Aino Kankaanpää LapVi 25.27.

D14 2,2 km (Lähti 19)
1) Lotta Nivukoski LapVi 16.03, 2) Sini Hietala LapVi 16.13, 
10) Matilda Suokko LapVi 26.42.

D12 1,9 km (Lähti 15)
3) Iines Sikkilä LapVi 18.42, 4) Nanna Nivukoski LapVi 20.01, 
5) Sanni Kankaanpää LapVi 21.01.

D8RRS 1,7 km (Lähti 17)
4) Venla Herttua LapVi 22.23.

   
Lisää uutisia
Lapuan Virkiä
«  Syyskuu   »
Kategoriat