Kotileiri 1 täytti Rasti-Simpsiö -mökin
12.1.2020 23:00 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Lumeton maasto mahdollisti kotileirille normaalia enemmän suunnistusta ja siitä reilut 20 leiriläistä ottivatkin ilon irti.

Hiihtokalustolle ei ollut tällä kertaa käyttöä, kun parikymmentä kilparyhmäläistä leireilivät Rasti-Simpsiön mökillä 11.-12. tammikuuta. Leiri käynnistyi lauantaiaamuna kymmenen aikaan. Avausharjoituksena olleen PK-suunnistuksen tavoitteena oli lähinnä karistaa ruosteet suunnistusrutiineista ja saada tuntumaa sunnuntain suunnistusvetoihin.

Muutaman sprintti-slaidin ja harjoituksen ohjeiden jälkeen ryhmä suuntasi puoli viideksi Patruuna Areenaan parisprinttiin. Panoksena oli maine ja kunnia, kun 9 tasaväkisiksi arvottua joukkuetta pistivät jalkaa toisen eteen. Rintalan Keijon ovelat hajontaradat pitivät huolta siitä, ettei pelkästään selkää seuraamalla ollut kärkipaikoille asiaa vaan omaa työtä oli tehtävä. Jokaisen joukkueen juostessa 2 x 6 osuutta, vaihtui kärkipaikka tiuhaan. Tiukassa kisassa voittoon suunnistivat Veeti ja Lauri O, kakkoseksi Sini ja Lotta ja kolmanneksi Verneri ja Matilda.

Saunomisen jälkeen aktiivisen päivän ajatukset nollattiin Marin mindfullness-harjoituksessa ja vitamiinitasot ladattiin kohdilleen keittiöön pykätyssä smoothie-baarissa. Kotileirillä ruokailupuoli oli muutenkin varmoissa käsissä, kun äitien kokkaamat ruuat ja välipalat täyttivät nälkäiset vatsat harjoitusten jälkeen.


Plus-asteiksi kääntynyt sunnuntaiaamu herätteli leiriläiset aamulenkille klo 8.00 ja suunnistusvetojen lähtöpaikalle siirryttiin pari tuontia myöhemmin. Vetoharjoituksessa suunnistettiin 3-6 kpl 0,7 – 1,4 km mittaista vetoa vauhdikkaasti ja hyvän harjoituksen päätteeksi suunta jälleen kohti lihapatoja. Iltapäivällä leirin viimeisenä harjoituksena oli vielä 1,5-tuntinen palauttava vaelluskävely ristiin rastiin Simpsiötä, sopivissa pienryhmissä ja leiri oli loppusiivousta vaille valmis.



   
Lisää uutisia
Suunnistus
«  Tammikuu   »
Kategoriat